Vuosi 2024 oli aikamoista menoa! Squash saatiin vihdoinkin taputeltua olympialaisiin, squashliigaa pelattiin perinteiseen tahtiin, ja MyyrSquash veti taas kerran kansallisen tason eeppisiä tapahtumia! Näiden lisäksi myös uutta luotiin ja perinteitä lujitettiin.
Faluplast Open 2024 by MyyrSquash
Jo monena vuonna MyyrSquashin oikeutena on ollut järjestää Suomen Squashliiton alainen kansallinen turnaus, ja Faluplastin kanssa hynttyyn yhteen lyötyinä Myyrmäessä pelattiin taas yhteistyökumppanimme nimikkoturnaus! 7.12. lauantaina vielä itsenäisyyttä uhkuen Myyrmäkeen kokoontui komea katras pelaajia selvittämään Vantaan kovimman squashkepittäjän titteliä.
Komeassa 16 hengen megarähinässä saatiin yllätyksiä aina ensimmäisiltä kierroksilta saakka. Kentät olivat karvan verran viileässä terässä, ja pelaajat saivat itse päättää että pelataanko ottelut yksi vai kaksipisteisillä palloilla. Pienten arpomisten jälkeen ottelut lähtivät rullaamaan. Molemmissa kaavioissa ennakkosuosikit niittivät haastajia, ja loppuotteluihin selvisivät pienimmillä pitkävetokertoimilla pelaavat sankarit.
A-kaavion finaalissa pelasivat kaksi MyyrSquashin kasvattia, ja lopulta huikeassa juoksumegatrillissä Richard Õng (MiSq) kaatoi Kimmo Puukon (HSK) selkein lukemin. Richard kuittasi voitostaan S-ryhmän lahjakortin ja raikuvat aplodit kasvattajaseuraltaan. B-kaaviossa nähtiin myös alpakkavillainen taistelu, kun Kim Kuuluvainen (MyyrSq) ja Simon Rogerson (MyyrSq) rääkkäsivät toisiaan neljän erän verran, ennen kuin Kim kuittasi itselleen kultaisen podiumsijoituksen. Onnea voittajille!
Pelien jälkeen löylyyttely jatkui saunan puolella, ja osallistujilta kuultiin positiivista palautetta tapahtumasta taas kerran. Rento meininki ja hyvät eväät tapahtuman järjestämiselle kantoivat hedelmää, ja tätä karkeloa jatketaan 100% varmuudella myös ensi vuonna!
Junioritutustumisia ja aktiivista seuratoimintaa
MyyrSquash osallistui Vantaan kaupungin luotsaamaan School Action Dayhyn taas tänä vuonna, ja kössin pariin saatiin taas tutustutettua satoja uusia junioreita. Tapahtuman aikana kentille tuli alueen lähikouluista nuoria tutustumaan Myyrmäen urheilutarjontaan, ja squash sai koko tapahtuman parhaimmat arvosanat! Lajiin tutustuminen oikeilla välineillä, hyvillä valkuilla ja reippaalla fiiliksellä tuottaakin poikkeuksetta positiivisia kokemuksia. Tutustumisia olisi voinut järjestää enemmänkin, ja kiinnostusta asiaa kohtaa oli mutta valitettavasti seuralla ei ole vielä täysipäiväisiä valmentajia vetämässä koululaisryhmiä. Allekirjoittanutkin joutuu tekemään toimistoaikoina valitettavasti oikeita töitä!
Junnujen valmennuksia Myyrmäessä jatketaan ahkerasti vuodesta toiseen, ja 2024 ei ollut poikkeus. Kolmena päivänä viikossa vedetyt juniorivalmennukset keräsivät taas 8-17 vuotiaita nuoria treenaamaan squashia halki vuoden. Kesä- ja talvitaukoja lukuunottamatta toiminta jatkui saksalaisen insinöörihengen lailla säännöllisesti tammikuusta joulukuuhun, ja etsimme aina uusia nuoria mukaan näille harjoituksille!
Valmennuksia oli myös kasvavissa määrin seuran naisjoukkueelle (ja siihen tähtääville!) ja kentillä nähtiin uusia valmentajiakin vuoden mittaan. Tämä taitaa olla koviten kasvava segmentti seurassa, ja on hienoa nähdä uusia naamoja lajin parissa!
Digi digi digi ja paljon muuta!
Alkuvuodesta 2024 MyyrSquash otti digiloikkaa niskasta kiinni, ja vanhat mapit heivattiin niskaperseotteella kaivoon. Suomisport laitettiin seuratoiminnan selkärangaksi, virallisesti jäsenrekisteriksi ja rahamankeliksi. Nykyään vuoromaksut, jäsenmaksut ja muut vastaavat hilavitkuttimen klikkaillaan suomisportin kautta, ja sieltä onnistuu myös Squashliiton lisenssien hankinta samalta luukulta. Ehkä seuralla alkaa vihdoin olla GDPR ja tietosuoja-asiat mintissä kunnossa kuullaan yhden hallitusjäsenen sadatelleen kun pukuhuoneesta löytyi vuoden 96 jäsenluotteloita.
MyyrSquash otti myös epassin maksutapana käyttöön, ja nyt seuralle voi myös tilittää maksuja firman virikeseteleillä (vai onko täysin buumeria puhua seteleistä tässä yhteydessä…?) Myös Mobilepay toimii maksutapana, ja mikäli uusia hienoa digitaalisia maksuvälineitä vielä tulee mieleen niin jäsenistöltä otetaan ehdotuksia vastaan! Ehkä dogecoin tai oravannahkat ovat seuraavaksi listalla?
Viimeisenä muttei missään nimessä vähäisimpänä terveiset seuran hallituksen atamaanilta (eli selkosuomella puheenjohtajalta) Mika Virolaiselta:
“MyyrSquash päättää vuotta ja siirtyy seuraavaan täynnä samaa intoa, mitä on totuttu tältä alpakkalaumalta näkemään. Seuran aktiivinen ydin on ollut toimeliaana, ja uusia aktiiveja on saatu toimintaan mukaan. MyyrSquashin parasta antia, maailman kovimman kösäytyksen lisäksi, on aina ollut hyvä, rento meininki! Hallituksen pitämissä arvotalkoissakin tätä haluttiin tuoda pintaan ja pitää yllä, samoin kuin ideaa “kaikki ovat tervetulleita”. Oli polvet kuinka taipuisat hyvänsä….
Tulevana vuonna MyyrSquash tähtää ulkomaille. Suunnitteilla on Viron valloitus, ja koska Gotlannissa kuulemma on vielä valloittamatonta squash-maaperää, voisimme valloittaa sen ennen kuin muut ehtivät..”
Summa summarun: vuonna 2024 saatiin paljon aikaan, ja toiminta pysyä hyvillä urilla. MyyrSquash kiittää yhteistyökumppaneita, kilpailevia seuroja, squashliittoa, Cthulua ja omia rakkaita jäseniämme kuluneesta vuodesta! Ensi vuonna sitten kaksi kertaa kovempaa, korkeammalta, kiivaammin kuin tänä vuonna – Ensi vuoteen siis!
Ps. vuosi alkaakin heti 4.1. seuran pikkujouluturnauksella, joten Myyrmäessä nähdään!







