Pienten urheiluseurojen identiteetti ja tunne seuraan kuulumisesta

Pienten urheiluseurojen identiteetti ja tunne seuraan kuulumisesta

Suomessa erilaisiin seuroihin kuuluu varmasti yli miljoona ihmistä jos pitäisi arvata. Karhunosa näistä seurajäsenistä on varmaan isoissa ja tunnetuissa seuroissa (HJK, IFK, Honka, Indians), ja nyt pienen Googlauksen jälkeen asiahan varmistui sen siliän tien. 45% seurojen jäsenistä kuuluu jättimäisiin yli tuhannen henkilön seuroihin.

Isoissa seuroissa on palkattuja henkilöitä, jotka ovat varmasti huolehtineet seuran markkinoinneista, logoista, viestinnästä, tapahtumista ja vaikka mistä. Mutta miten on asian laita pienissä seuroissa? 

(Lähde: Olympiakomitea)

Seuraidentiteetin rakentaminen 

Pienillä seuroilla on edellä mainitussa kappaleessa olevaan listaan yksi huomattava etu suhteessa isoihin seuroihin: päätöksenteon helppous ja jäsenten huomioiminen läheisemmin.  

Esimerkkinä tässä raapustelen nyt MyyrSquashista. Muutama vuosi sitten saimme idean, että tehdäämpä seuralle uutta ilmettä ja aloitimme logosta. Ilman sen suurempia puinteja logoksi napattiin seuran sisäpiirivitsistä lähtöisin oleva alpakka. Idea pyöräytetiin sitten hyvin rivakasti oikeasti graafiseksi materiaaliksi, joka koristaa meidän miltein kaikkia juttuja: aina paidoista nettisivuihin. 

Koska logo (ja sitä kautta yksi identiteetin tärkeä osa) tuli suoraan jäsenistöltä oli sen varaan helppoa lähtemään rakentamaan syvempää “seuraidentiteettiä”. Nyt oli pohja jonka varaan oli hyvä lähteä pinoamaan osasia korkealaatuisen “brändin” luomiselle. 

Aina paidoista verkkosivuihin 

Luette tätä blogia tällä hetkellä meidän verkkosivuiltamme, ja ei tarvitse varmaan ihan hirveästi klikkailla ja selailla, että teidän silmiinne osuu seuran alpakkalogo. Verkkosivujen yleinen ilme tehtiin kyseisen logon varaan. Värit (sininen & valkoinen) on suorana logosta, ja niitä on käytetty sivustollamme jonkin verran. 

Logot, värit ja yleinen ilme tuotiin myös verkkosivuilta fyysiseen maailmaan seuran varustuksen myötä. Paidat, verkkatakit, lippikset ja “lätkäpaita” ovat artikkeleita joihin alpakkalogo on tähän asti painettu, ja repertuaari kasvaa koko ajan. 

Seurapaidat ovat olleet loistavia antamaan pelaajille “me”-henkeä muutenkin. Se, että saa kantaa seuran logoa tyylikkäissä vermeissä tuo vahvaa seuraidentiteettiä sen kantajalle. Ihminen haluaa identifioitua, ja urheilu on loistava esimerkki aatteesta jolla/jolle voi helposti liputtaa. Ainakin Vantaan katukuvassa vilkkuu Chigago Blackhawksin logosta aina Bayern Munchenin kaulahuiveihin sonnustautuneita ihmisiä ympäri vuoden.  

Joten sitä “me”-henkeä voidaan helposti saada aikaan tuomalla logoa ja seuraidentiteettiä esille julkisesti. Simple as that. 

MyyrSquash #Seurapaita
Hessu & Jammu testaamassa paitoja ensimmäisten joukossa Puistolassa

Meidän jengi 

Nyt kun pelaajilla alkaa olla sitä seuran omaa vermettä päällä, niin voidaan alkaa jo aika helposti puhumaan meistä. MyyrSquashissa on nyt jo jonkin aikaa ollut pienimuotoinen trendi kutsua meitä “alpakoiksi”. Ei ole kerta tai kaksi, kun on tullut viestiä jossa lukee “oliko ketään alpakoista lähdössä tänään pelaamaan? 

Seuraidentiteettiä saadaan helposti jaettua seuran jäsenten kesken tekemällä  

  • Seuran materiaaleista helposti saatavia (tilauksesta helppoa!) 
  • Ottamalla “me” identiteettiä mukaan viestintään (puhutaan meidän casessa alpakoista viestinnässä!) 
  • Tehdään viestintää ja toimintaa rohkeasti omanlaisessa tyylillä (eli kädet saveen!) 

MyyrSquashin porukat noudattavat näitä teesejä kuin kevätlaitumelle päästetty alpakka, ja ainakin meidän omasta vinkkelistä ollaan tehty hyvää matskua seuran sisäisesti. Ties miltä tää meidän meno sitten näyttää ulkopuolisen silmistä, mutta ainakin ollaan tehty asioita! Tekemättä jättäminen on varmin tapa hävitä tässä pelissä 😎 

Eli ei muuta kun terveisiä Myyrmäestä ja kesää viettämään mars!

Vastaa

Close Menu